2022

24.12.2022
Kiitos kuluneesta vuodesta ja neljästä puheenjohtajakaudestani, toivotan Teille kaikille Muuramen Senioreille Hyvää ja Virkistävää Uutta Vuotta 2023".


21.6.2022

Kiinnostaako järjestötoiminta?

”On hienoa kuulua kultapossukerhoon ja saada omaa postia” oli takavuosina Postisäästöpankin vetovoimainen houkutin nuorille ryhtyä pankin säästöasiakkaaksi. Monen kodin kirjahyllyssä komeilikin kultainen säästöpossu.  Nyt ei ole enää monessakaan kylässä edes postia eikä kultapossukerholaisia odottamassa omaa postia.

Samankaltaiselta näyttää nykyinen järjestö- ja harrastustoiminnan kehitys. Kultapossukerhoon ei ole enää innokkaita eikä edes kiinnosta nuoria ja iäkkäämmätkin kerholaiset lukevat ”postinsa” älylaitteiltaan, eivät enää jaksa tai halua lähteä toimintaan mukaan.  Suuret yhteisöt, piiri ja liittotasolla toimivat hyvin palkkattujen toimijoiden vetäminä, mutta pienten toimijat kuihtuvat vähitellen olemattomiin.

Tämän ajan järjestötoiminnan haasteena onkin jatkuvuus etenkin pienissä yhdistyksissä, joissa mm. toiminnan ylläpitämiseksi joutuvat samat henkilöt puurtamaan vuodesta toiseen. Jatkuva vastuussa oleminen syö voimia kyseisiltä henkilöiltä ja alkaa näkyä aatteen haalistumisena  jäsenistönkin kiinnostavuudessa.

Mutta mitä pitäisi tehdä? ”Niin muuttuu maailma Eskoseni”, totesi suutari Topiaskin, kun poikansa Esko epäonnistui pahasti kosiomatkallaan. Myös järjestötoiminnassa tulee muuttua ajan mukana ja muutoksen tuojina sekä tekijöinä ovat nuorimmat jäsenet, heillä on ideoita ja heillä riittää intoa myös toteuttaa ne.  Eläkejärjestössä, etenkin pienissä yhdistyksissä kaivataan uusia yhteisiä, pieniäkin tapahtumia piristämään päivää ja tuomaan vaihtelua entiseen arkeen.

Muuramessa seniorikesää vietetään jo toista kertaa pelaamalla pihapelejä ja käymällä välillä kesäteatterissa.  Pihapelit (mm. kroketti, mölkky, petankki) tiistaisin Verkkoniemen kentällä ovat avoimia tapahtumia kaikille pelaamisesta kiinnostuneille, aloitamme 5.7. klo 15.  Kaikki kynnelle kykenevät, myös nuoret mukaan!

Toivotan Teille kaikille oikein hauskaa Juhannusta ja virkistävää kesäaikaa niin kotoisissa kuin myös yhteisissä tapahtumissamme. 

Ossi Kurki