Toimintakertomus v. 2023

Yleistä
Toimintavuosi 2023 taas muotoutui normaaliksi koronavuosien jälkeen.

Jäsenet
Vuoden aikana saimme 6 uutta jäsentä. Toimintavuoden lopussa oli 39 jäsentä, joiden keski-ikä 78 vuotta. Miesten 81 vuotta ja naisten 77 vuotta.

Hallitus
Hallituksen muodostivat puheenjohtaja Ulla Halttunen, varapuheenjohtaja Olavi Roivainen, sihteeri Marja-Liisa Rantalainen, Pirkko Hammarén ja Ossi Kurki. Hallitus kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Lisäksi pidettiin sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset.

Talous 
Vuoden aikana saimme yleisavustusta Muuramen kunnalta ja Koskikotisäätiö antoi kohdeavustuksen kevätretkeä varten. Pidimme muutamat arpajaiset.

Senioriklubi 
* Tammikuu: sairaanhoitopiiri/Biopankki Senni Lipponen 
* Helmikuu: Omaishoitajat ry Elisa Sironen 
* Maaliskuu: Minun Afrikkani: Merja Kumpula 
* Huhtikuu: Lintujen tarkkailu/bongaus: Kalevi Sulkava 
* Syyskuu: Aivoterveyttä edistäviä elämäntapoja: Maiju Vuori Hyvaks 
* Lokakuu: Valamon luostarin historia; Helena Ojanen 
* Marraskuu: Lintujen talviruokinta: Kalevi Sulkava 
Näihin tapahtumiin osallistui keskimäärin 13 senioria (33 %). 

Muut tapaamiset
Toukokuussa kevätkausi päätettiin kevätristeilyllä Päijänteellä. Toukokuussa osallistui 7 senioria piirin järjestämään pienten yhdistysten virkistyspäivään Laukaan Tupaswillassa. Elokuussa avattiin syyskausi Mehtolassa, jossa yllätysesiintyjänä oli teatteriammattilainen Anna-Maija Ojansivu. Joulukuussa yhdistyksen puurojuhla pidettiin Ritva Sofia ja Unto Linnun kotona.

Kerhotoiminta
Digikerho 
Alkuvuodesta pidettiin kolme digikerhoa Shellin kabinetissa. Pääsääntöisesti Ulla Halttunen antoi digiapua lähiopastuksena.
Harrastekerho 
Kerho kuihtui 2-3 henkilön ryhmäksi, joka kokoontui aktiivisesti pelaamaan Scrabblea ja Rummikubia. 
Kulttuurikerho 
Heinäkuussa Kartanokievarin kesäteatterissa, jossa oli Teatteri Eurooppa Neljän esitys Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. Lokakuussa Evita-musikaali käytiin katsomassa Jyväskylän kaupunginteatterissa. 
Liikuntakerho 
Kesäkuukausina oli tarkoitus järjestää Verkkoniemen hiekkakentällä pihapelitapahtumia tiistaisin, jossa pelattaisiin mm. petankkia, krokettia ja mölkkyä. Huonon sään ja muiden yhteensattumien vuoksi tapatuma toteutui vain yhden kerran.

Viestintä
Ilmoituslehtenä on toiminut kunnan tiedotuslehti Muuramelainen, jonka järjestöpalstalla ilmoitettiin yhdistyksen tapahtumista. Jäsenkirjeitä lähetetiin 8 kpl sähköpostitse. Yhdistyksen verkkosivuilta löytyi ajankohtaista tietoa tapahtumista. Yhdistyksellä on myös Facebook-sivusto. Jäsenhankintaa tukeva Muuramen Seniorit ry:n nelivärinen esite valmistui viime toimikauden aikana. Harrastemessuilla olimme esittelemässä yhdistystämme elokuussa. Teimme yhdessä Eläkeliiton Muuramen yhdistys ry:n, Eläkeläiset ry:n ja Eläkkeensaajat ry:n kanssa aloitteen kunnalle uimahallin ja kuntosalin remontin ajaksi kuntoilun järjestämisestä ikäihmisille.

Edustukset
Puheenjohtaja Ulla Halttunen on toiminut Keski-Suomen kansallisen senioripiirin hallituksen jäsenenä ja piirin sihteerinä. Varapuheenjohtaja Olavi Roivainen toimii Koskikoti Säätiössä.
Liittokokous pidettiin Savonlinnassa 7.- 8.6. Ulla Halttunen osallistui kokoukseen äänivaltaisena edustajana. Tarkkailijoina kokoukseen osallistuivat Leena ja Olavi Roivainen. Kokouksessa päätettiin mm. uusista liiton, piirin ja paikallisyhdistysten uusista säännöistä. Ulla Halttunen valittiin valtuustoon Reijo Ekmanin varajäseneksi.
Sinikka Kurki ja Marja-Leena Lukkarinen ovat toimineet Muuramen kunnan Vanhus- ja vammaisneuvostossa, jossa tehdään yhteistyötä mm. muiden eläkejärjestöjen kokousedustajien kanssa ikäihmisten ja vammaisten asioiden parantamiseksi. Sinikka Kurki on valittu hyvinvointialueen vanhusneuvoston varajäseneksi.

Koulutuksiin osallistumiset
Senioripiiri järjesti koulutuksen kevätkokouksensa yhteydessä Jyväskylässä : Yhdistysten kerhotoiminnan kehittäminen. Syyskokouksen yhteydessä Laukaassa: Keski-Suomen hyvinvointialueen vanhusneuvoston yhteistyö kuntien vanhusneuvostojen kanssa. Näihin osallistui Ulla Halttunen. Piirihallituksen neuvottelu-/suunnittelupäivään elokuussa Jämsässä osallistui Ulla Halttunen. Keski-Suomen eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunnan seminaariin osallistuivat Sinikka Kurki ja Marja-Leena Lukkarinen syyskuussa Jyväskylän Kristillisellä Opistolla. Kansallinen senioriliitto järjesti useita koulutuksia Teamsin välityksellä: Ulla Halttunen 15 koulutustilaisuuteen. Aiheet liittyivät sihteeritoimintaan, nettisivujen päivitykseen, Kilta-järjestelmän eri osioihin, viestintään. Lisäksi hän osallistui Seniorin tuki -kehittämisseminaariin Helsingissä.

Hallitus 8.4.2024 
Vuosikokous 26.4.2024